Elomedia valtakunnallinen tohtoriohjelma
Elomedia harjoittaa valtakunnallisena tohtoriohjelmana audiovisuaalisen alan tutkimusta. Tällä hetkellä on käynnissä Elomedia 4, jonka toimikausi on 2010–2013. Tohtoriohjelman piirissä toimii tällä hetkellä yhteensä 18 tutkijaa.
Tohtoriohjelmaa rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Suomen Akatemia. Elomediaa koordinoi Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, ja se toimii Elokuva- ja lavastustaiteen laitoksen yhteydessä. Elomedian johtoryhmän puheenjohtajana toimii professori Eija Timonen, Audiovisuaalisen mediakulttuurin koulutusohjelma, Lapin yliopisto.
Elomedia tutkii audiovisuaalisen ilmaisun muotoja ja sisältöjä, tekijyyttä ja teoksia sekä ammatillisuutta ja tuotantoprosesseja yhdistäen tekemällä tutkimisen ja perinteisen tutkimuksen. Elomediassa audiovisuaalisen alaan kuuluvat elokuva, televisiotoiminta, animaatio- ja peliteollisuus, mediataide sekä muu audiovisuaalinen kulttuuri- ja sisällöntuotanto jakelukanavista tai tallennusalustoista riippumatta.
Elomediassa tehtävät väitöskirjat voivat sisältää taiteellisia osuuksia ja niissä voidaan tehdä taiteellisesti ja teknisesti vaativia kokeiluja. Ne voivat sisältää myös prosessianalyysejä sekä vastaanotto- ja käyttötutkimuksia.
Tekijälähtöisen tutkimuksen ja perinteisen tieteen liitto antavat Elomedialle poikkeuksellisen hyvät edellytykset tuottaa laaja-alaisia AV-alan asiantuntijoita sekä tutkimuspohjaisia AV-alan sisällöllisiä, kaupallisia ja teknologisia innovaatioita, jotka vastaavat kansalliseen audiovisuaalisen alan strategiaan ja sen visioon kehittää suomalainen audiovisuaalinen ala, joka on vahva ja omaääninen, kansallisesti ja kansainvälisesti kilpailukykyinen ja joka tuottaa uusia sisältöjä ja merkityksiä. Tutkijakoulu osallistuu aktiivisesti tavoitteeseen kehittää suomalaisesta AV-alasta ammatillisesti ja liiketoiminnallisesti entistä vahvempi luovan teollisuuden menestystekijä lähivuosikymmenien aikana.
Katso myös
- opiskelijoille into.aalto.fi
- hakijoille studies.aalto.fi
Yhteystiedot
Johtaja
Satu Kyösola (FT)
+ 358 50 554 1655
satu.kyosola [at] aalto [dot] fi
Koordinaattori
Michaela Bränn (FM)
+ 358 (0) 50 567 8357
michaela.brann [at] aalto [dot] fi
Postiosoite
ELOMEDIA tohtoriohjelma
Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
Elokuva- ja lavastustaiteen laitos
PL 31000 (Hämeentie 135 C)
00076 Aalto
